Velkakierre ja kasvanut itsemurhan riski: Katkaise kierre ajoissa

Posted by

Mielenterveysseuran mukaan vakava velkakierre kasvattaa itsemurhan riskiä erityisesti nuorilla aikuisilla. Kun velkaantuneiden nuorten itsemurhien määrää verrattiin nuoriin, jotka eivät painineet samankaltaisen taloudellisten vaikeuksien kanssa, huomattiin, että itsemurhan riski velkakierteeseen joutuneiden nuorten keskuudessa oli huolestuttavasti kasvanut.

Velkakierteen katkaiseminen ajoissa on tärkeää

Velkakierre on henkisesti ja fyysisesti uuvuttava taloudellinen ongelma, johon ei välttämättä osata puuttua ajoissa. Velkaantuminen voidaan nähdä häpeänä, jonka vuoksi asiasta ei uskalleta puhua esimerkiksi ystävälle tai muulle läheiselle henkilölle. Velkaantuminen voidaan nähdä ikään kuin epäonnistumisena elämässä.

Häpeän vuoksi ongelmaa saatetaan piilotella niin pitkään, että sillä on peruuttamattomia seurauksia. Taloudelliset ongelmat voivat ajaa terveenkin ihmisen synkkään tilaan, jossa ainoana ulospääsynä nähdään oman hengen riistäminen. Velkakierteen ei kuitenkaan tulisi koskaan päätyä tähän pisteeseen.

Ensimmäisenä askeleena velkakierteestä irtipääsemiseksi on ongelman ja avuntarpeen hyväksyminen. Taloudellisia neuvoja voi hakea esimerkiksi Takuusäätiöltä tai muulta valtiolliselta talousneuvojalta. Lisäksi talousneuvojan kanssa kannattaa keskustella yhdistelylainan hakemisesta, jos sellainen on tilanteeseen nähden mahdollista.

Juuri lainojen yhdistäminen voi auttaa helpottamaan velkakierrettä, sillä yhdistelylainaa hakemalla voit keskittää kalliit pienlainat uuden edullisemman lainan alle ja päästä kerralla eroon korkeista lainakuluista. Yhden lainan lyhentäminen on usein myös huomattavasti joustavampaa ja tekee omien menojen suunnittelemisesta helpompaa.

Lainojen yhdistäminen tuo eniten etua silloin, kun yhdistelylainoja vertaillaan toisiinsa, jolloin voit löytää itsellesi edullisemmalla korolla varustetun yhdistelylainan.

Yhdistelylainan tarvetta kannattaa harkita mahdollisimman aikaisessa vaiheessa, ei esimerkiksi vasta silloin, kun maksamattomat laskut ovat jo siirtyneet ulosottoon. Usein luottotietojen menettäminen estääkin uuden lainan ottamisen.

Jos huomaat, että kaikki rahasi kuluvat kalliiden pienlainojen korkokulujen kattamiseen, laske nykyisten lainojesi kulut yhteen, täytä ilmainen yhdistelylainahakemus verkossa, vertaa lainatarjouksia nykyisten lainojesi yhteenlaskettuihin kuluihin ja mikäli edullisempi lainatarjous löytyy, uudella lainalla kannattaa maksaa välittömästi kaikki kalliit pienlainat alta pois.